Uutisia Panfusta!

Heidå, Pandor!


Musta tuntuu oikeasti hyvältä nyt, kun me Pandat voimme tehdä omalta osaltamme oikeasti merkittävän teon. Tietysti olemme voineet auttaa Japania ja Libyaa jo mm. SPR- yhdistyksen keräyksessä, jota varten olemme saaneet kouluihimme pieniä punaisia keräyslippaita. Mutta nyt voimme lahjoittaa hieman suurempia summiakin, ei vain muutamia euroja. :D Lahjoittakaa siis huomisesta lähtien 100 Pandakolikkoa kaupungilla Japanin lasten ja muiden uhrien hyväksi. Tulee niin hyvä mieli. :)


Lisäksi, kun ei ole niin paljonkaan kirjoituksen aihetta, kerron teille tarinan "Tillen onnistunut hiihtoretki". (Tai ei se oikeastaan ole tarina... Se on nimittäin kirjoitettu suoraan siitä, mitä mulle ja mun Pandaperheelleni sattui viime viikonloppuna... :D)


Aamulla aamupalan jälkeen äitini päätti, että lähtisimme hiihtäen mökille. Ei kai siinä muukaan auttanut, kuin alkaa etsiä kamppeita ja kiskoa villasukkia jalkoihin. 
 Yhtäkkiä pikkuveljeni kom muisti, ettei hänellä ollut monoja kotona vaan ne olivat jääneet koululle. Ehdin jo luulla, ettemme pääsisi ollenkaan lähtemään. Noh, hätä keinot keksii! Kom otti minun mononi, minä otin äitini ja äiti päätti lähteä eräsuksilla. Äidin monot olivat niin isot, että ne lenksuivat ja lonksuivat jaloissani niin, että nilkat ja polvet olivat vähän kipeät. Vetoketjun kiinnilaittaminen kyllä onneksi muutti asiaa... Heh.  
 Sitten isäni sattui muistamaan, että minun sukseni olivat jääneet koululle. Taas ehdin luulla reissun menevän pilalle. Onneksi löytyi pelastus! Minä otin komin toiset sukset ja kom jotkut vanhat. 
 Sitten kävi ilmi, etteivät äidin monot käyneet komin suksiin. Huoh, jouduin ottamaan äitini toiset sukset, jotka taas olivat todella raskaat. Sauvatkin olivat sitten ylipitkät. 
 Lopulta kuitenkin päästiin lähtemään... tai ainakin melkein. Woobyni nimittäin saapui juuri paikalle. Sillä on ollut pahana tapana seurata kaikkia kävelijöitä, pyöräilijöitä, hiihtäjiä ja kaikkia muitakin liikuskelijoita, jotka sattuvat lähtemään pihastamme. Siis arvata saattoi mitä se tuli tekemään. Lähti peräämme, tottakai! Onneksi mutkan takaa ajava rekka säikytti sen niin, että se juoksi naapuriin. 


Näin alkoi tämä hiihtoreissu, ja päästiinhän sitä sitten viimein perillekin!


Heheh! En ole mikään maailman innokkain tai taidokkain hiihtäjä... Ja joskus saattaa sattua kaikenlaista epäonnista. Ja vielä pitää lisätä tuohon, että jos olisi ollut jo aprillipäivä, olisin ehdottomasti narrannut kaikkia sanomalla, että wooby roikkuu edelleen kannoilla! xD


Pehmoisin tassuin, Tillervo